Soiden ojitus nousee tasaisesti puheenaiheeksi. Suomen soita alettiin ojittaa laajemmin 1950-luvulla. Jälkiviisaana voidaan todeta, että ojituksia tehtiin aikanaan sellaisillakin kohteilla, joilla edellytyksiä puuston kasvulle jajäreytymiselle ei ollut. Ojituksen ympäristövaikutukset ovat myös herättäneet ansaittuakin kritiikkiä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan suometsistä ojitettuja on 4,7 ja ojittamattomia 0,8 miljoonaa hehtaaria.
Ojituksen merkitys Suomen puuvarannon kasvuun on ollut kuitenkin merkittävä. Luken mukaan suometsien osuus Suomen metsien kokonaispuustosta on noin 23 prosenttia ja puuston kasvusta ja hakkuista noin 20 prosenttia. Suometsien osuuden hakkuumahdollisuuksista on arvioitu edelleen kasvavan 2030-luvulle saakka. Tämä on valtava osuus, kun huomioidaan että ojitukset tehtiin pääsääntöisesti soille, joilla ei alun perin ollut puuntuotannollista merkitystä. Ojitus on yksi keskeisistä syistä, miksi Suomen puuston määrä on kasvanut viime vuosikymmenien aikana ja miksi vuosikasvu ylittää poistuman.
Käytännön esimerkin ojituksen merkityksestä tarjoaa Metsänhaltijan Yhteismetsän Pyhäjärvellä sijaitseva tila. Vanhoista ilmakuvista näkee, että alue on ojitettu vuosien 1958-1970 välissä. Sitä ennen alueen puusto kasvu on ollut olematonta. Ojituksen myötä pohjavesi on laskenut. Puusto on päässyt kasvamaan ja järeytymään juurten saadessa happea. Alla olevien kuvien alueella on suoritettu ja suoritetaan harvennuksia viime ja tämän vuoden aikana. Tänä päivänä tyypillisellä ojitetulla suokuviolla puuta voi olla reilusti yli 100 kuutiota hehtaarilla ennen harvennusta.
Katso kuvat ja totea itse:
Kuva: Maanmittauslaitos/ Paikkatietoikkuna
Kuva: Maanmittauslaitos/ Paikkatietoikkuna
Kuva: Maanmittauslaitos/ Paikkatietoikkuna
Kuva: Maanmittauslaitos/ Paikkatietoikkuna
