Murretaan ennakkoluuloja yhteismetsistä
Yhteismetsä on monelle suomalaiselle metsänomistajalle vieras tai jopa pelottava sana, ja aivan turhaan. Vaikka yhteismetsiä on Suomessa yli…
Ajankohtaista-sivulla pysyt ajan tasalla Metsänhaltijan yhteismetsän uusimmista tapahtumista, uutisista ja kehityssuunnista. Tervetuloa seuraamaan metsän elämää!
Yhteismetsä on monelle suomalaiselle metsänomistajalle vieras tai jopa pelottava sana, ja aivan turhaan. Vaikka yhteismetsiä on Suomessa yli…
Yhteismetsä voi olla yllättävänkin helppo ratkaisu metsän sukupolvenvaihdokseen tai metsää omistavan kuolinpesän ja yhtymän omistusjärjestelyihin. Aiheeseen paneuduttiin huhtikuussa…
Soiden ojitus nousee tasaisesti puheenaiheeksi. Suomen soita alettiin ojittaa laajemmin 1950-luvulla. Jälkiviisaana voidaan todeta, että ojituksia tehtiin aikanaan…
Jo muutaman vuosikymmenen ajan yhtenä Suomen kansallisen metsäpolitiikan päätavoitteista on ollut metsätilojen koon kasvattaminen ja metsänomistuksen muuttaminen yrittäjämäisempään…
Monelle metsäomistajalle on tärkeää, että tila säilyy suvussa myös tulevaisuudessa – ehjänä ja hyvin hoidettuna. Monelle metsä ei…
Syksyn kuulumiset Takana on aktiivinen ja tuloksellinen metsävuosi, jossa alkuvuoden vilkas puukauppa loi vahvan perustan koko vuoden kehitykselle….
Miksi keskustelu metsäomaisuudesta kannattaa? Jouluna suvun metsistä puhutaan harvoin – vaikka juuri silloin olisi paras hetki avata elämän…
Yhteismetsä on monelle metsänomistajalle yllättävän joustava ratkaisu: se voi olla huoleton sijoitus, suvun metsäomaisuuden säilyttäjä ja perintöriitojen ennaltaehkäisijä…
Metsänhaltijan Yhteismetsän osakasmäärä on jatkanut vakaata kasvuaan kuluneen vuoden aikana. Yhteismetsän alueella on tehty vuoden mittaan monenlaista metsien…
Yhteismetsä tarjoaa sijoittajalle helpon polun metsäsijoittamiseen.