Pinta-ala kasvaa sadoilla hehtaareilla

Metsänhaltijan Yhteismetsä laajenee

Olemme sopineet metsänomistajien kanssa alueliitoksista yhteensä reilun 300 ha edestä Pohjois-Pohjanmaalta ja Etelä-Karjalasta. Samassa yhteismetsämme saa monta uutta osakasta.

Osana Metsänhaltijan Yhteismetsää nyt liitettävät metsäalueet saadaan ammattimaisen hoidon piiriin, ja alueiden liittäjät saavat liittämänsä metsän täyttä arvoa vastaan osuuksia yhteismetsästä. Suomen Sijoitusmetsät huolehtii yhteismetsän hallinnassa olevien metsien hoidosta ja metsätalouden harjoittamisesta. Nyt liitettävillä alueilla on runsaasti välittömiä harvennustarpeita.

Monta syytä tulla osakkaaksi

Metsänhaltijan Yhteismetsän osakkaana saat hyvän hoidon metsäomaisuudellesi ilman omaa vaivaa tai vastuita. Nautit hyvästä metsän tuotosta ja vakaasta, verovapaasta tulovirrasta. Yhteismetsän kattavan raportoinnin ja tiedottamisen avulla pysyt hyvin perillä omaisuuden hoidosta, tuotosta ja arvon kehityksestä. Suomen Sijoitusmetsät hallinnoi yhteismetsää ja harjoittaa metsätaloutta alan huippuosaajan ammattitaidolla.

Osuuksien luovuttaminen seuraavalle on näppärää, yhteismetsä onkin fiksu ratkaisu sukupolvenvaihdokseen. Osuuksien myyminen on helppoa, ja yhteismetsä ja Sijoitusmetsät tukevat luopuvaa osakasta monin tavoin.

Mukaan helppo liittyä

Metsänhaltijan Yhteismetsä laajenee ja kutsuu mukaan uusia osakkaita koko valtakunnasta. Mukaan pääset varmimmin liittämällä metsäalueita tai sijoittamalla. Myytäviä osuuksia voit myös tiedustella Suomen Sijoitusmetsiltä.

Liitä alueita

Metsäalueiden liittäminen on turvallista, helppoa ja täysin maksutonta. Alueen liittäminen tarkoittaa sitä, että metsäalue siirtyy yhteismetsän hallintaan, ja vastineeksi liittäjä saa yhteismetsän osuuksia liitetyn alueen täyttä markkina-arvoa vastaavan määrän. Liittäjästä tulee yhteismetsän osakas, joka saa osuuttaan vastaavan osan yhteismetsän jakamasta ylijäämästä. Liittyminen Metsänhaltijan Yhteismetsään on fiksuin keino ratkaista oma metsänomistus silloin, kun haluat vielä nauttia metsänomistamisen hyvistä puolista.

Sijoita

Mukaan pääsee myös sijoittamalla. Tällöin Suomen Sijoitusmetsät hankkii sijoittajalle metsäalueen liitettäväksi Metsänhaltijan Yhteismetsään. Sijoittamalla Metsänhaltijaan pääset nauttimaan metsän hyvästä tuotosta ja vakaasta kassavirrasta alan huippuammattilaisen avustuksella. Sijoittajalle prosessi on jouheva ja tehokas tapa hankkia kotimaista, kestävästi hoidettua ja tuottavaa reaaliomaisuutta. Myös kulurakenne on varsin kevyt verrattuna vaihtoehtoisiin moniin sijoituskohteisiin.

Osta osuuksia

Osakkaaksi pääsee myös osuuksia ostamalla. Tarjolla olevia osuuksia voit tiedustella Suomen Sijoitusmetsiltä. Kannattaa myös tarkkailla Sijoitusmetsien ylläpitämää yhteismetsäosuuksien kauppapaikkaa!

Samankaltaiset artikkelit