Liittyminen Metsänhaltijan Yhteismetsään on helppoa ja turvallista
Metsänhaltijan Yhteismetsään voi liittyä mukaan kolmella tavalla, joista jokaisella liittyjästä tulee Yhteismetsämme osakas. Osakkaana hyödyt koko yhteismetsän tekemästä tuloksesta, eikä sinulla tarvitse olla minkäänlaista asiantuntemusta metsistä tai niiden hoidosta. Liittyminen on helppoa. Ensimmäinen askel on olla yhteydessä yhteismetsän laajenemisesta huolehtivaan Suomen Sijoitusmetsiin. Sen jälkeen asiat ovatkin liittyjälle yksinkertaisia.
Liitä metsäalueita
Metsänomistaja voi liittää metsäalueitaan Metsänhaltijan Yhteismetsään. Vastineeksi alueiden hallintaoikeudesta liittäjä saa Yhteismetsän osuuksia liittämänsä alueen markkina-arvoa vastaavan määrän.
Annamme alueiden liittämisestä tarjouksen, joka perustuu alueiden todelliseen arvoon eli markkina-arvoon. Tarjouksen hyväksymisen jälkeen allekirjoitetaan sopimus alueiden liittämisestä. Maanmittauslaitokselta haetaan liittämistoimitusta. Kaikista vaiheista huolehtii Suomen Sijoitusmetsät.
Alueiden liittämisen jälkeen niiden hoidosta vastaa Metsänhaltijan Yhteismetsän kumppani Suomen Sijoitusmetsät. Metsiä hoidetaan kestävästi ja osakkaiden parhaaksi. Tavoittelemme metsästä hyvää tuottoa, ja Metsänhaltijaan liittyminen onkin oiva tapa vaurastua laittamalla omat metsät tuottamaan kestävästi ja pitkäjänteisesti.
Sijoita Metsänhaltijaan
Metsänhaltijan Yhteismetsään voi myös sijoittaa. Tällöin sijoittajalle hankitaan liitettävä metsäalue. Metsänhaltijan Yhteismetsä on kotimainen, turvallinen ja matalan palkkiotason sijoituskohde sekä kestävästi hoidettua reaaliomaisuutta. Metsänhaltijaan sijoittaminen on tehokasta ja turvallista: sen myötä sijoittaja voi hyödyntää Suomen Sijoitusmetsien metsäsijoittamisen rautaista ammattitaitoa.
Metsä on suosittu sijoituskohde ja historiallisestikin oiva suoja inflaatiolta. Sen tuotto on vakaata ja riskitaso alhainen. Puuhan kasvaa suhdanteista huolimatta, eikä maata kuuluisan lausahduksen mukaisesti enää valmisteta enempää. Turvallisimmillaan metsäsijoittaminen on Metsänhaltijan Yhteismetsässä yhteistyössä metsän tuoton huippuasiantuntijoiden kanssa.
Osta osuuksia
Mukaan Metsänhaltijaan pääsee myös ostamalla Yhteismetsämme osuuksia. Tämä edellyttää, että joku osakkaistamme on halukas myymään osuuksiaan. Tarjolla olevia osuuksia kannattaa seurata mm. Suomen Sijoitusmetsien ylläpitämällä yhteismetsäosuuksien kauppapaikalla.
Yhteismetsäosuudet ovat osakkaan arvokasta omaisuutta. Metsänhaltijan Yhteismetsä haluaakin edistää osuusmarkkinaa, jotta osakas voisi tarvittaessa myydä osuutensa helposti ja oikeaan hintaan. Osuuksien myyminen on mahdollista myös pienemmissä erissä. Jos olet kiinnostunut Metsänhaltijan Yhteismetsän osuuksista, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan meihin!