Tarinaa harvinaislaatuisesta omistautumisesta metsänhoitoon, joka saa jatkoa Metsänhaltijan Yhteismetsässä
”Minun metsääni ei uusia rajalinjoja aukaista.”
Näin toteaa Pentti Jormanainen, joka hiljattain liitti omistamansa Yrjölä-tilan metsäalueet Metsänhaltijan Yhteismetsään. Istumme Pentin Joensuun Heinävaarassa sijaitsevan lapsuudenkotitalon tuvassa, saman talon, jonka saunaan hän 86 vuotta aiemmin syntyi. Eletään loppuvuotta 2024. Ulkona lumi on silottanut maiseman. Tuvan seinällä pumpun sisäyksikkö puhaltaa miellyttävää lämpöä.
Monen muun metsänomistajan tavoin myös nykyään Mikkelissä asuvalla Pentillä oli tarve ratkaista metsien tulevaisuus, jotta seuraavan sukupolven olisi mahdollisimman helppo siirtyä ohjaksiin. Pentin metsäomaisuus siirtyy aikanaan tyttärille, mutta metsien hoidon varmistaminen ja ajatus tilan pilkkomisesta kannustivat häntä vertailemaan eri vaihtoehtoja tämän toteuttamiseksi.
”Halusin osaltani estää metsäomaisuuden pirstoutumista. Halusin, että minun metsiäni hoidetaan jatkossakin hyvin eikä pilkota osiin.”
Eikä ihme. Yli kuudenkymmenen vuoden ajan on Pentti poikkeuksellisella pieteetillä hoitanut metsiään, uudistanut, hoitanut taimikot, raivannut ja tehnyt hankintana harvennuksiakin. 1960-luvun puolivälissä kokonaan Pentin nimiin siirtynyt ja 1700-luvulta saman suvun omistuksessa kulkenut tila oli tuolloin melko vähäpuustoinen, kuten 1965 laaditusta ensimmäisestä metsätaloussuunnitelmasta käy ilmi.
”Sen jälkeen on tapahtunut se ’kasvun ihme’. Hakattukin on, mutta puuta on nyt lähes kolme kertaa enemmän”, Pentti kertoo.
Yrjölä-tilan metsät ovatkin tänä päivänä kuin näyteikkuna hyvään metsänhoitoon. Pentille tärkein seikka ei ole ollut puustopääoman realisointi vaan metsän hyvä hoito ja kasvukunto. Harvinaislaatuisella pitkäjänteisyydellä hoidetun tilan metsiä on myös käyty ihmettelemässä milloin mistäkin.
”Kerrankin Mikkelistä asti tuli linja-autollinen metsäpomoja kaikista yhtiöistä vierailemaan. Ja järjestipä Hankkijakin täällä aikanaan istutuskoneen esittelyn. Laite muistutti perunanistutuskonetta. Se ei yleistynyt, varmaan koska se toimi vain kivettömässä maassa. Koneella istutetut puut ovat kuitenkin tuolla edelleen pystyssä.”
Ratkaisu: Metsänhaltijan Yhteismetsä
Mutta mikä johti Pentin päätökseen liittää vuosikymmeniä vaalimansa metsät Metsänhaltijan Yhteismetsään?
”Vakaa harkinta ja tiedonkeruu. Varmaan tuli puolen Suomen kanssa puhuttua puhelimessa eri ratkaisuja punnitessa. Lopulta asiassa ei jäänyt epäselvää.”
Pentille metsän tulevaisuus, hoidon jatkuvuus ja taloudellinen tuotto olivat keskeisiä tekijöitä. Kuuden vuosikymmenen uurastuksen tuloksia ei saanut vaarantaa.
”Metsäalueen arvostus sen täyteen markkinahintaan sekä turvattu ja tasainen tulovirta ratkaisivat. Mutta ehkä kaikkein tärkein asia oli kuitenkin metsän hoitotason turvaaminen, että minun jälkeen metsät tulevat hoidetuksi yhtä hyvin, kuin mitä minä olen niitä hoitanut.”
Myös Metsänhaltijan Yhteismetsän tehokas organisaatio ja ketterä hallinto yhteistyössä Suomen Sijoitusmetsien kanssa saavat Pentiltä kiitosta. ”Kaikista vaihtoehdoista Metsänhaltija tarjosi parhaan mahdollisen lopputuloksen. Haluan, että metsät pysyvät hyvässä kunnossa ja yhtenäisenä kokonaisuutena, ja tämä on ikään kuin minun vakuutukseni sille.”
Pientilalta toimittajaksi
Metsänhoitoa Pentti muistaa jo lapsuudestaan, johon kuuluvat myös muistot sota-ajalta. Ilomantsin taistelujen äänet kuuluivat kotitalon pihaan, ja tykistön ääni muistutti ukkosen kumua. Kotitilan pellot toimivat kotiutuvien sotilaiden välietappina ja olivat täynnä telttoja. Miesten ollessa rintamalla jäi vastuu tilanhoidosta paljolti naisille.
”Talous pyöri sota-aikaan naisten varassa. Jukavaaran palstahan on kylän naisten istuttama. Harsintakoivikosta otettiin polttopuu pois, ja tilalle istutettiin kuusta,” Pentti muistaa.
Vaikka Pentin elämäntyö konkretisoituu välittömimmin juuri metsäomaisuudessa, työuransa Pentti teki kuitenkin journalistina. Alavalinta tapahtuikin sattuman kautta:
”Ensimmäisen lapsemme kasteen kanssa samaan aikaan järjestettiin lukukinkerit. Kirjoitin pientä reportaasia kinkereiltä Länsi-Savoon, ja kiinnostuneet naapurit toivoivat juttua varten otettuja valokuvia itselleen. Niitä piti minun lähteä kyselemään aluetoimituksesta. Käydessäni sattui toimituspäällikkö paikalle. Päällikkö oli pitänyt tekstistäni ja tarjosi paikkaa aluetoimittajana Pieksämäellä.”
Puolison kanssa todettuaan, ettei kotitilojen karjan pääluku yhdessäkään ollut riittävän suuri tilanpitoon, sai toimittajan pesti vihreää valoa. Pentti eteni Länsi-Savossa aina Mikkelin aluepäälliköksi asti vastaten maa- ja metsätalouden uutisoinnista. Lopulta hänet noteerasi valtakunnanmedia MTV, jonne asti Pentin maine aikaansaavana toimittajana oli kiirinyt:
”Silloisen Mikkelin läänin maaherra Uki Voutilainen vinkkasi MTV:lle, että ottakaa Jormanainen Länsi-Savosta, jos saatte. Sielläpä sitten olinkin eläkkeelle asti. Yhtään työhakemusta en eläessäni ole raapustanut.”
Metsäiset kannanotot veivät luottamustoimiin
Toimittajan ura ja kenties myös lahjat kirjoittamiseen ovat antaneet Pentille työkalut tärkeiden asioiden puolesta puhumiseen. Tätä on tukenut luontainen uteliaisuus ja tiedonjano. Jo nuorena Pentti luki paljon ajankohtaisista asioista ja kuunteli radio-ohjelmat. Tulipa hänelle ”Helsingin lehti” Uusi Suomikin, mikä oli kylällä aivan ennenkuulumatonta.
Hänen kantaaottava aktiivisuutensa erityisesti metsäaiheissa vei hänet myös moniin luottamustoimiin, joista ehkä merkittävin on ollut pitkäaikainen toiminta Metsäliitto Osuuskunnassa, ensin edustajistossa, sitten hallintoneuvostossa ja lopulta hallituksessa.
”Kokemukset osuuskuntatoiminnasta antoivat osaltaan näkemystä, että yhteismetsä olisi hyvä ratkaisu minulle. Ajatusmaailmoissa on varmasti samaa,” Pentti pohtii.
On helppo kuvitella, että aikaansaavaa ja työteliästä miestä olisi aikanaan kosiskeltu myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen piiriin.
”Politiikkaan päätin olla lähtemättä, ja se oli viisas päätös,” Pentti kuitenkin linjaa.
Lopulta metsä on aihe, joka on toistunut Pentin elämässä niin työssä kuin luottamustoimissa. Hän on toiminut aktiivisena metsänhoidon ja erityisesti Itä-Suomen metsäasioiden edistäjänä ja puolestapuhujana. Metsätöitä Pentti on tehnyt niin omissa kuin muiden metsissä. Ottipa hän virkavapaatakin Länsi-Savosta metsätöitä varten:
”Se oli 1970-luvun puolivälissä, 1974 loppuvuodesta tarkalleen. Työnantaja ymmärsi ja suhtautui asiaan oikein hyvin. Sen rupeaman aikana ei muuten ollut yhtä ainoaa poutapäivää. Märkää lunta maassa ja lisää tuli taivaalta. Kamppeet olivat märät koko ajan. Mutta työ oli tehtävä, ja se tuli tehdyksi.”
Vankka näkemys metsästä ja metsänomistamisesta
Mitä ohjeita Pentti pitkällä kokemuksellaan antaisi niin metsänhoitajille kuin metsänomistajille?
”Ei siinä mitään taikakeinoja ole. Vain työtä. Metsänhoidossa kaikki lähtee kunnollisesta istutuksesta, jonka jälkeen taimikonhoito ja ensiharvennus ajoissa. Sen jälkeen on jo väljyyttä ja helpompaa. Lannoitus olisi myös hyvä keino, mutta täällä Heinävaarassa on laajalti pohjavesialueita.”
Metsien tila yleisemmin vetää Pentillä kulmia kurttuun.
”Junamatka Mikkelistä Joensuuhun kertoo paljon. Ei näy samalla tavalla hoidettuja metsiä, lähinnä pusikoita ja harventamattomia kasvatusmetsiä, tuukipuumetsät hoitamatta. Rahaa menee hukkaan hirveät määrät ja aivan turhaan.”
Metsien liittäminen Metsänhaltijan Yhteismetsään onkin Pentin mielestä erinomainen ratkaisu.
”Jos haluaa, että omat metsät tulevat jatkossakin hoidetuksi. Tämä on paras tapa varmistaa se, ja antaa tasaista tulovirtaa. Yhteismetsähän harjoittaa väistämättä pitkäjänteistä toimintaa, koska sitä säätelee laki ja yhteismetsän ohjesääntö. Tyttärille on nyt olemassa osakastilat, jotka siirtyvät aikanaan heille kivuttomasti ja tasapuolisesti, yksi kullekin. Metsää ei tarvitse pilkkoa. Minulle tämä oli ehdottomasti oikea ratkaisu.”
